top of page

JUNIORIRYHMÄT & HINNAT 2023-2024

YHTEISTYÖSSÄ

Tutustu junioriryhmien sisältöön alla olevista kuvauksista joissa on myös eriteltynä kauden 2023 - 2024 ryhmähinnat.


Kausikalenteriin

Ryhmäilmoittautumisiin

Alppikoulu 1: U6-U10 uusien aloittavien ryhmä

Entry-tason ryhmä, jonka keskeisenä periaatteena on lumella hauskan pitäminen ja ratalaskun perustaitojen oppiminen. Lapset oppivat toimimaan ryhmässä ja ystävystyvät harjoituskavereiden kanssa.

Ryhmässä aloittavien tulee osata laskea itsenäisesti keskivaikeita rinteitä (esim. Vihdin "Kakkonen" eli päärinne) ja nousta ylös ankkurihissillä yksin tai kaverin vieressä. Ryhmä on sujuva jatke, jos edellisellä kaudella on osallistunut Vihti Ski Centerin Ratalaskukouluun tai -kerhoon, mutta ryhmään voi tulla myös perheen kanssa lasketellessa tai hiihtokoulussa perustaidot opittua.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 2 krt/vko (ke 18-20, su 10-12)

  • Kesäkausi 1 krt/vko (valinnainen, ke 18-19:30)

Leirit:
  • n. 4 viikonloppuleiriä, maksetaan erikseen osallistumisen mukaan (Vihti, Riihivuori)

Kilpailut:
  • Kilpailemiseen tutustutaan muutamassa oman seuran ja pääkaupunkiseudun kilpailussa

350 €  AK1 Talvi, sis. talvikauden rinneharjoitukset Vihti Skissä ja valmennuksen AK1-ohjelman mukaisissa kilpailuissa

410 €  AK1 Koko kausi, sis. talvikauden rinneharjoitukset ja kesäkauden kuivaharjoitukset ja valmennuksen AK1-ohjelman mukaisissa kilpailuissa

35 €/pv  AK1 Leirit maksetaan erikseen osallistumisen mukaan

Alppikoulu 2: U8-U12 jatkoryhmä / edistyneempien aloittavien ryhmä

Jatkoryhmä, jossa laskemisen taitoja opetellaan aiempaa monipuolisemmissa olosuhteissa. Ryhmässä harjoitellaan aktiivisesti pujottelua ja suurpujottelua radalla sekä yleistä suksitaituruutta. Harjoituskavereiden kanssa pidetään hauskaa ja opetellaan samalla myös keskittymään harjoitteisiin.

Ryhmä on sujuva jatke AK1-ryhmän jälkeiselle kaudelle, mutta ryhmään voi tulla myös Vihti Ski Centerin Ratalaskukoulussa tai perheen kanssa hankittujen laskutaitojen pohjalta. Ryhmässä aloittavien tulee osata laskea yhdensuuntaisin suksin ja hallita jo vaikeatkin rinteet (esim. Vihdin Stenmark-kilparinne).

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 2 krt/vko (ke & pe 18-20)

  • Kesäkausi 1 krt/vko (valinnainen, ke 18-19:30)

Leirit:
  • 1+1 n. 6 pv Levin leiriä (Itsenäisyyspäivä / hiihtoloma; 1 leiri sisältyy pakettihintaan, toinen lisämaksusta)

  • n. 3 viikonloppuleiriä (Riihivuori/Vihti)

Kilpailut:
  • Kilpailemista harjoitellaan oman seuran ja etelän alueen kilpailuissa (ES-Cup, Himos Leitner)

920 €  AK2 Koko kausi, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharj., yhden Levin leirin, viikonloppuleirit ja valmennuksen AK2-ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

860 €  AK2 Talvi, sis. talvikauden viikkoharjoitukset, yhden Levin leirin, viikonloppuleirit ja valmennuksen AK2-ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

560 €  AK2 Talven viikkoharjoitukset, sis. talvikauden viikkoharjoitukset ja valmennuksen AK2-ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

Alppikoulu 3 Keltainen: U8-U10(-U12) kilparyhmä

Ryhmässä osataan jo pujottelun ja suurpujottelun perusteet leikkaavin käännöksin. Uutena harjoituslajina mukaan ohjelmaan tulee Super-G. Suksitaituruuden monipuolinen kehittäminen on keskeinen osa ryhmän harjoittelua.
Harjoituskavereiden kanssa pidetään hauskaa ja opetellaan samalla myös keskittymään harjoitteisiin ja ymmärtämään miksi harjoitellaan.
Ryhmä sopii aktiivisesti kilpaileville ja harjoitteleville U8-U10 ikäisille, ja on lisäksi U12-ikäisille vaihtoehto sinistä ryhmää kevyemmällä ohjelmalla ja perustekniikkapainotteisempana.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 3 krt/vko (ti, ke & pe 18-20)

  • Kesäkausi 2 krt/vko (valinnainen, ti & ke 18-19:30)

Leirit:
  • 3 pidempää leiriä (Itsenäisyyspv/hiihtoloma/huhtikuu; Levi / Vemdalen SWE)

  • 2 valinnaista leiriä, maksetaan erikseen (syysloma, loppiainen)

  • 3 lyhyempää / kilpailuihin valmistavaa leiriä (Vihti, Tahko GP, loppukilpailut)

Kilpailut:
  • Etelä-Suomen Cup, U10-U12-Loppukilpailut, HSC:n kilpailut, Himos Leitner
     

_MG_8240.jpg

1680 €  AK3 Kelt. Koko kausi, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharjoitukset, leirit ja valmennuksen kilpailuissa.

1575 €  AK3 Kelt. Talvi, sis. talvikauden viikkoharjoitukset, leirit ja valmennuksen kilpailuissa.

900 €  AK3 Kelt. Talven viikkoharjoitukset, sis. talvikauden viikkoharjoitukset ja valmennuksen kilpailuissa.

Alppikoulu 3 Sininen: U12 kilparyhmä

Ryhmän laskijat ovat jo kokeneempia kilpailijoita ja harjoituslajeina ovat pujottelu, suurpujottelu ja Super-G.
Harjoitteleminen on hauskaa tiiviissä kaveripiirissä. Itseohjautuvuus ja vastuunottaminen ovat keskeinen osa harjoittelua, koska tavoitteena on oppia ymmärtämään miksi ja miten harjoitellaan.
Ryhmä sopii aktiivisesti kilpaileville U12 ikäisille ja valmentajan arvion mukaan U10 ikäisille (motivaatio, kypsyys itseohjautuvampaan harjoitteluun, laskutaidot).

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 3-4 krt/vko (ti, ke & pe 18-20; + muutama su aamu)

  • Kesäkausi 3 krt/vko (ti, ke & su 18-19:30) + 1 krt/vko omatoiminen valmentajan ohjeiden mukaan

Leirit:
  • 5 pidempää leiriä (Kaunertal AUT / Levi / Vemdalen SWE...)

  • 3 lyhyempää / kilpailuihin valmistavaa leiriä (Vihti, Tahko GP, loppukilpailut)

Kilpailut:
  • Etelä-Suomen Cup, Lasten Loppukilpailut, Ross-Knocken SWE, HSC:n kilpailut, Himos Leitner

2160 €  AK3 Sin. Koko kausi, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet, leirit ja valmennuksen kilpailuissa.

1550 €  AK3 Sin. Leirit, sis. Leirit, omatoimisten treenien ohjeet ja valmennuksen kilpailuissa.

1120 €  AK3 Sin. Viikkoharjoitukset, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet ja valmennuksen kilpailuissa.

Alppikoulu 4 Keltainen: U14-U16 kilpa- ja harrasteryhmä

Ryhmä tarjoaa ympärivuotisen valmennuksen nuorille U14-U16 urheilijoille. Leiritystä kotimaassa ja ulkomailla, sekä alueellisia että kansallisia kilpailuja. Ryhmässä osataan jo ottaa vastuuta omasta harjoittelusta. Motivaatioilmasto kannustaa oppimaan, jonka lisäksi harjoituskavereista saa mukavaa seuraa.
Ryhmä sopii tavoitteellisesti harjoitteleville ja kilpaileville urheilijoille. Harjoitusohjelma on perustekniikka- ja suksitaituruuspainotteisempi, kuin AK4 sinisessä ryhmässä.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 3-4 krt/vko (ti, ke & pe 18-20; + muutama su aamu)

  • Kesäkausi 3 krt/vko (ti, ke & su 18-19:30) + 1 krt/vko omatoiminen valmentajan ohjeiden mukaan

Leirit:
  • 5 pidempää leiriä (Kaunertal AUT / Levi / Vemdalen SWE...)

  • 2-3 lyhyempää / kilpailuihin valmistavaa leiriä (Vihti, Tahko GP)

Kilpailut:
  • Etelä-Suomen Cup, Mandatum Tour (Tahko & pk-seutu), tekn. SM Levi, HSC:n kilpailut

2160€ AK4 Kelt. Koko kausi, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet, leirit ja valmennuksen ryhmän ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

1550 € AK4 Kelt. Leirit, sis. leirit, omatoimisten treenien ohjeet ja valmennuksen ryhmän ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

1120 € AK4 Kelt. Viikkoharjoitukset, sis. kesä- ja talvikauden viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet ja valmennuksen ryhmän ohjelman mukaisissa kilpailuissa.

Alppikoulu 4 Sininen: U14-U16 intensiivinen kilparyhmä

Ryhmä tarjoaa ympärivuotisen valmennuksen tavoitteellisesti harjoitteleville ja kilpaileville U14-U16 ikäisille urheilijoille. Ryhmä kilpailee kaikissa lajeissa, SL, GS, SG, DH, PSL. Leiritystä kotimaassa ja ulkomailla, sekä kansallisen ja kansainvälisen tason kilpailuja. Ryhmässä osataan jo ottaa vastuuta omasta harjoittelusta ja harjoitellaan tavoitteellisesti oppien ammattimaisen harjoittelun perusteita. Motivaatioilmasto kannustaa oppimaan, jonka lisäksi harjoituskavereista saa mukavaa seuraa.
Ryhmä sopii määrätietoisesti ja tavoitteellisesti harjoitteleville, alppikouluihin tähtääville urheilijoille.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 4 krt / vko + 1 omatoiminen valmentajan ohjeilla

  • Kesäkausi 4-8 krt / vko + 1 omatoiminen valmentajan ohjeilla

Leirit:
  • 3 jäätikköleiriä alkaen syyskuusta (TUX, AUT)

  • 7 leiriä (pohjoinen, Vemdalen SWE, Mandatum/SM)

Kilpailut:
  • Mandatum Tour, SM, Ingemar Trofén SWE (valintainen/karsinta), Alpe Cimbra ITA (karsinta Mandatum kisojen yhteydessä)

3320 € AK4 Sin. Koko kausi, sis. talvi- ja kesäkausien viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet, leirit ja valmennuksen kilpailuissa.

2665 € AK4 Sin. Leirit, sis. leirit, omatoimisten treenien ohjeet ja valmennuksen kilpailuissa.

1970 € AK4 Sin. Viikkoharjoitukset & talven leirit, sis. kesä- ja talvikauden viikkoharjoitukset, omatoimisten treenien ohjeet, leirit Mandatum Tourin kilpailujen yhteydessä ja kilpailukaudella alk. joulukuu, valmennuksen kilpailuissa.

Alppikoulu 5: U12-U16 harrastajaryhmä

Nuorten harrasteryhmä, jossa viihtyvät niin ratalaskun vasta-alkajat kuin jo vähän kokeneemmatkin alppihiihtäjät. Ryhmäläisiä yhdistää into kehittää omia laskutaitojaan samalla rinteessä hauskaa pitäen. Ryhmän harjoittelun pääpaino on pujottelutekniikassa (sekä pitkät kepit, että polvikepit) ja yleisessä suksitaituruudessa.
Uutena ryhmässä aloittavien tulee hallita vähintään leikkaavan käännöksen perusteet ja laskeminen kaiken tasoisissa rinteissä.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 2 krt / vko (to 18-20, la 10-12)

Leirit:

Maksetaan erikseen osallistumisen mukaan

  • n. 3 lähileiriä (Vihti, Riihivuori)

  • Mahdollisuus lisäksi osallistua muiden ryhmien kanssa Levin syysloma- ja hiihtolomaleireille.

Kilpailut:
  • Seuran omat kilpailut (Joulupukkipujottelu, seuranmestaruuskilpailut), ja halutessa ES-Cup

390 € AK5 Talvi, sis. talvikauden viikkoharjoitukset.

35 €/pv  AK5 Leirit maksetaan erikseen osallistumisen mukaan.

Minimasters U18-U21 tavoitteellinen harrasteryhmä

Jo juniori-iän ylittäneiden laskijoiden tavoitteellinen harrasteryhmä, joka toteutetaan osana seuran Masters-toimintaa, ryhmän HSC Masters -yhteydessä. Ryhmäläisiä yhdistää intohimo alppihiihtoon ja ratalaskuun. Ryhmän harjoittelu keskittyy pääosin kotirinneharjoituksiin Vihdissä, sekä valintaisesti leirityksiin keski- ja pohjois-Suomessa, osana HSC:n Masters-ryhmiä.

Harjoituskerrat:
  • Talvikausi 3-4 krt /vko

Leirit:
  • Maksetaan erikseen osallistumisen mukaan

  • Leirikalenteri vahvistuu myöhemmin
Kilpailut:
  • Seuran omat kilpailut, ES-Cup, Masters-cup

Valitun paketin ulkopuolinen lisäleiritys:

AK1, AK2, AK5   35€/pv

AK3, AK4   40€/pv

Soveltuvat leirit valitaan yhdessä valmentajan kanssa!

Seuran ulkopuoliset:

AK1, AK2, AK5  60€/pv

AK3, AK4   65€/pv

Muiden seurojen edustajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan myös normaaleilla HSC:n ryhmien hinnastoilla. Tällöin juniorin ja huoltajan on maksettava lisäksi HSC:n jäsenmaksu.

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black YouTube Icon
bottom of page